Merkitysmatka kutsuu

Olen lähdössä 2 kk:n matkalle, ihan ulkomaille asti. Se tuntuu hyvin merkitykselliseltä. En vielä tiedä miksi.

Neljään vuoteen en olet käynyt Viroa pidemmällä. Matka on elämässäni erityisessä kohdassa, monen muutoksen mutkassa: isovanhemmuus, irtautuminen 30 vuotisesta avioliitosta, muutto maaseudulta kaupunkiin, irtautuminen elämäntyöstä ja tutustumista itseen, uusiin asioihin ja ihmisiin. Silmät ja aistit ovat auki uudella tavalla, ehkä mielikin, mutta erityisesti yritän lähteä sydän avoimena matkaan.

Suuntaan matkan kahteen kiinnostavaan maahan telluksen toiselle puolelle: vastakohtien maassa Etelä-Afrikassa tapaan uuden ystävän, ja Uudessa-Seelannissa vierailen esikoiseni luona. 

Matkaan liittyy monenlaisia merkityksiä ja isojakin kysymyksiä:

Näinä aikoina, Koronan jälkeen ja ilmastohaasteiden edessä, matkustaminen on yleisesti ottaen kyseenalaista. Sitten taas toisaalta tällainen irtiotto on mahtava paikka katsella omaa elämää ja koko tätä elämänmenoa vähän kauempaa. Isoimmat kysymykset tälle matkalle ovat: kuka minä olen ja mikä onkaan tärkeää? Päätavoite on olla ikään kuin kotona sen kaiken kanssa mitä on – havainnoida ja todistaa sitä mitä tapahtuu maailmassa ja erityisesti itsessä.

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑