Olen lähdössä 2 kk:n matkalle, ihan ulkomaille asti. Se tuntuu hyvin merkitykselliseltä. En vielä tiedä miksi.

Neljään vuoteen en olet käynyt Viroa pidemmällä. Matka on elämässäni erityisessä kohdassa, monen muutoksen mutkassa: isovanhemmuus, irtautuminen 30 vuotisesta avioliitosta, muutto maaseudulta kaupunkiin, irtautuminen elämäntyöstä ja tutustumista itseen, uusiin asioihin ja ihmisiin. Silmät ja aistit ovat auki uudella tavalla, ehkä mielikin, mutta erityisesti yritän lähteä sydän avoimena matkaan.

Suuntaan matkan kahteen kiinnostavaan maahan telluksen toiselle puolelle: vastakohtien maassa Etelä-Afrikassa tapaan uuden ystävän, ja Uudessa-Seelannissa vierailen esikoiseni luona. 

Matkaan liittyy monenlaisia merkityksiä ja isojakin kysymyksiä:

Näinä aikoina, Koronan jälkeen ja ilmastohaasteiden edessä, matkustaminen on yleisesti ottaen kyseenalaista. Sitten taas toisaalta tällainen irtiotto on mahtava paikka katsella omaa elämää ja koko tätä elämänmenoa vähän kauempaa. Isoimmat kysymykset tälle matkalle ovat: kuka minä olen ja mikä onkaan tärkeää? Päätavoite on olla ikään kuin kotona sen kaiken kanssa mitä on – havainnoida ja todistaa sitä mitä tapahtuu maailmassa ja erityisesti itsessä.

Työelämän merkitys katoaa – tarvitaanko paradigman muutos?

Hesarissa 23.1. julkaistiin The Wall Street Journalin artikkeli stressin ja työpahoinvoinnin sekä laajojen irtisanoutumisten lisääntymisestä. Artikkelin mukaan työelämän kompleksisuus, moniarvoisuus, etätyö, epävarmuus, vaikutusmahdollisuuksien kapeneminen, koventuneet tavoitteet jne ovat lisänneet työmääriä, kaoottisuutta ja turhauttavaa byrokratiaa. Vaikka työnantajat ovat yrittäneet ratkaista ongelmaa mm. neljän päivän työviikoilla, pakollisilla vapailla tai uusilla työn tekemisen tavoilla, tilanne ei näytä paranevan. Yksinomaan rationaalisen kehittämisen kautta emme enää saavuta parempia tuloksia vaan päinvastoin, perälauta alkaa vuotaa ja menetämme ihmisiä.

On siis selvää, että järkitason muutokset prosesseja, olosuhteita tai työkaluja uudistamalla eivät ole riittäviä, sillä kehittäminen on edelleen mekanistista ja ihminen nähdään huomaamatta kohteena, koneen osana tai resurssina. Työelämän pahoinvointi kutsuu syvemmän tason kulttuuriseen muutokseen, josta jo paljon puhutaan. Keskusteluissa uuden ajan johtamisesta asiantuntijat ovat korostaneet ihmisyyden keskeisiä puolia: merkityksellisyyttä, kollektiivisuutta ja autonomisuutta. Tulevaisuuden työkulttuuri voisi perustua ydinajatukseen kokonaisvaltaisesta ihmisestä.

Kokonainen ihminen ja tietoisuus työelämässä

Ihmisyyden käsitettä on dominoinut ajatus ylivoimaisesta rationaalisesta mielestämme. Tukeutumalla yksinomaan rationaaliseen ajatteluun, meillä on käytössämme vain osa koko potentiaalistamme. Tärkeässä osassa ihmisyyttä on myös tunteet, tarve kokea merkityksellisyyttä ja että sisällämme on valtava määrä uusiutuvaa ja kumuloituvaa elämän energiaa. Kokonaisvaltaisessa ihmisessä voidaan ajatella olevan neljä ulottuvuutta, jotka ovat kaikki yhteydessä toisiinsa: 

• Olemme rationaalisia, loogisesti ja lineaarisesti ajattelevia: Luomme tavoitteita ja rakenteita, päättelemme ja ratkomme ongelmia, toteutamme ja kehitämme toimintaa.
• Olemme tuntevia, sosiaalisia ja tarvitsevia: tunnemme yhteyttä, erillisyyttä, iloa, rakkautta, pelkoa, vihaa, surua. Tunteet vaikuttavat meihin merkittävästi. Tunteiden tukahduttaminen tai piilottaminen tukahduttaa elämän voimaa.
• Olemme kehollisia ja kokemuksellisia: aistimme mm. turvaa ja turvattomuutta. Kokemukset ja tunteet varastoituvat kehoon ja vaikuttavat elintoimintoihimme. Keho on viisas: se sisältää itseohjautumisen ja itseparantamisen ominaisuudet. 
• Olemme osa itseämme suurempaa ja yhteydessä muihin: olemme osa ekosysteemiä ja sitä kautta alitajuisesti yhteydessä koko maailmaan ja sen ikiaikaisiin tapahtumiin. Olemme suhteidemme summa ja tunnemme kollektiivisia ja ylisukupolvisia tunteita sekä yhteisöllisyyttä.

Näistä ulottuvuuksista muodostuu elämän voimaa tunteva ihminen ja energiaa virtaava yhteistyö (flow). Tietoinen ihminen on yhteydessä näihin neljään ulottuvuuteen ja pystyy hyödyntämään eri kerroksista tulevaa informaatiota oman hyvinvoinnin, luovan virtauksen sekä mielekkään toiminnan aikaansaamiseksi.

Yhteisön lukkiutuneen energian vapauttaminen

Kilpailun kiristymisen ja mekanistisen kehittämisen myötä korostunut rationaalisuus on aiheuttanut tunteiden, kehollisuuden ja kollektiivisen ulottuvuuden vähättelyä tai jopa kieltänyt tunteiden tuomisen työpaikalle. Jos tunteet on hyväksytty, on hyväksytty vain niin sanotut positiiviset tunteet. Vahvuuksien näkeminen ja positiivinen ajattelu ovat hyviä asioita, mutta niiden ylivalta jättää energiaa pysäyttävät ilmiöt ja tunteet huomiotta. Tällöin vaikeat tunteet kätkeytyvät syvemmälle ihmisen sisälle ja alkavat vaikuttaa ihmissuhteisiin. 

Kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen mukaan ei ole olemassa negatiivisia tai positiivisia tunteita. Kaikki tunteet ovat tarpeellisia selviytymisen ja kehittymisen kannalta. Mikäli tarpeemme eivät tule kohdatuksi eikä tunteille ole tilaa, on vaarana että syntyneet turhautumisen, huolen ja pelon tunteet säilöytyvät kehoon. Pahimmassa tilanteessa koko työyhteisön hyvinvointi on vaarassa, kun yhteisön ilmapiiri alkaa kylmetä ja toimintakyky laskee. Moni puhuu tällöin tyhjyydestä, jumista ja voimattomuudesta.

Työhyvinvoinnin ytimessä on, että koemme itsemme hyväksytyksi ja kohdatuiksi kaikkine puolinemme. Tällöin voimme tuntea vaikeatkin tunteemme, kokea yhteenkuuluvuutta, löytää voimavaramme ja tarkoituksemme. Tarvitsemme rationaalisen ajattelun tueksi tunne- ja myötätuntotaitoja, läsnäoloa sekä itsen ja toisen kokonaisvaltaista kuuntelua. Kun ihmisten tarpeet, kohtaamiset ja ihmissuhteet nostetaan tärkeysasteikossa asia- ja tulostavoitteiden rinnalle, eheytyminen alkaa tapahtua ja sitouttavat merkitykset rakentua. Tämä ei tapahdu nopeuttamalla, kyselyjä, digityötä tai sääntöjä lisäämällä. Energia vapautuu hidastamalla, läsnäololla, kuuntelulla ja sallimalla sen mitä on. Kun alkaa energia virrata yhteisössä vapaasti, sen suoritus-, innovaatio- ja tuloskyky paranevat.

Tietoisen, läsnäolevan ja tuntevan johtajuuden kehittäminen

Johtajat ja esihenkilöt ovat yhteisön kulttuurin keskiössä. Turbulenttisen ajan keskeisin johtajuustaito on olla läsnä itselle: tuntea itsensä kokonaisvaltaisena ihmisenä, tuntea myötätuntoa itseä kohtaan, käsitellä omat tunteet ja historia sekä ymmärtää mitä itse tuo tullessaan työpaikalle. Kun johtaja on itselleen kokonainen ja ymmärtää ihmisyyden merkityksen, hän kykenee olemaan läsnä yhteisölle haastavien tunteiden ja tilanteiden äärellä. 

Keskeinen tietoisen johtajuuden taito on luoda kohtaamisissa ja palavereissa läsnäoloa synnyttäviä rakenteita, kuten meditatiiviset pysähtymiset sekä itsen, toisen ja tapahtumisen virran syvällisempi kuunteleminen. Myötätuntoinen ja kuunteleva tapa kohdata itsensä ja kanssaihmiset leviää väistämättä koko organisaatioon. Käytännössä tietoinen johtaja mahdollistaa ja aktivoi omalla läsnäolollaan työyhteisön itseparantamiskyvyn. 

Tieto- ja toimitusjohtajasta tunnejohtajaksi!

Mikäli kuitenkaan organisaation mekanistiset valtarakenteet ohjauksesta eivät muutu, johtamisen kehittäminen kääntyy itseään vastaan. Inhimillinen lähijohtaminen pahimmillaan pehmustaa kovan ja vieraannuttavan koneiston, jottei tuntuisi niin pahalta. Tutkitusti työhyvinvointia seuraa vasta, kun työntekijällä on luottamus, kyky ja kollegiaalinen tuki vaikuttaa omaan työhön ja suora kytkös asiakkaaseen.

Olemme suuren työelämän inhimillistämisen muutosaallon äärellä, joka koskee niin tekemistä, olemista kuin kielen käsitteitä. Esimerkiksi nimitys toimitusjohtaja, CEO (chief executive officer), jonka tehtävänä on panna toimeksi annettu strategia. Englanninkielisen käsitteen “execution” sanan alkuperällä on varsin sotaisa kaiku: “toimeenpanija, teloittaja”. 

Epävakauden ja pirstaleisuuden ajalla johtamisen tehtävää tulisi ajatella yhä enemmän integroivaksi tai jopa eheyttäväksi tehtäväksi. Tietojohtamisen rinnalle voisi yhtä tärkeänä nostaa tunne- ja energiajohtamisen. Tietoinen ja läsnäoleva tunnejohtaja saa yhteisön energian virtaamaan ja ihmiset kukoistamaan. Kukoistavat ihmiset kykenevät kohtaamaan toisensa ja ohjautumaan yhteisönä sekä ratkaisemaan tulevaisuuden haastavia ongelmia.