Vesa Purokuru

Muutoskohdassa
30 vuoden yhteismatka elämän tärkeimmän kumppanin kanssa on päättynyt. Lapset aikuisia ja omillaan. Minusta on tullut isoisä. Asuinpaikat ovat vaihtuneet, olen kokenut nomadiutta, yksinäisyyttä, ystävien tukea ja uusia alkuja.

Lopulta tuntui myös väistämättömältä irtautua 23 vuoden elämäntyöstä Humapissa. Ihania, kuluttavia, luovia ja kasvattavia vuosia, ja niin paljon sitoutumista ja kiitollisuutta. Mutta. On aika kokea uudenlaista vapautta ja tehdä juuri sellaista mikä tuntuu merkitykselliseltä.

Uusi rakentuu
Kun koko elämä alkoi muuttumaan, yritin ymmärtää itseäni kokonaisena: rationaalisena, tuntevana, kehollisena ja kollektiivisena ihmisenä. Tutustuin omiin tunteisiini: suruun, vihaan, katkeruuteen, häpeään, intohimoon, iloon, rakkauteen ja kiitollisuuteen. Tunnistin tunteiden ylisukupolvisuutta ja ikiaikaisuutta. Tunnistin niiden lamaannuttavaa, ohjaavaa ja virtaavaa voimaa.

Tarkastelin myös omia arvojani. Mikä voisi olla elämäntarkoitukseni tässä kohdassa matkaa? Huomasin että itselleni kaikkein tärkeintä ovat aidot kohtaamiset. Ilman ystävien, läheisten ja ammattilaisten apua olisin pudonnut syvemmälle, kenties uponnut.
Huomasin mitä tapahtuu, kun ihminen saa olla tunteva, haavoittuvainen ja tulla kuulluksi toiselle. Kun naamiot poistuvat, konflikti purkautuu, energia vapautuu ja luovuus alkaa ruokkia luovuutta. Uusi saa tilaa.

Oivallus uudesta suunnasta
Aloin kulkea kohti isompaa tarkoitustani – mitä minulla on annettavaa tälle maailmalle. Päätin, että nyt tai ei koskaan. Oivalsin että olen parhaimmillani kohtaamisissa, joissa etsitään syvempiä merkityksiä. Opin että tärkein supervoimani on kuunnella, olla läsnä isojen tunteiden äärellä ja ymmärtää. Toinen supervoima on intohimo ja luova energia.

Työelämän tarkoitukseni on tulevina vuosina mahdollistaa tunteita ja energiaa vapauttavia, luovuutta edistäviä kohtaamisia sekä merkityksiä löytäviä yhteisiä matkoja.